Laki tuo muutoksia remontteihin

Nykyisen lain mukaan osakkaan oikeus tehdä muutoksia omissa tiloissaan säilyy ennallaan, mutta ilmoitusvelvollisuutta on laajennettu. Osakkaan on 1.7.2010 jälkeen tehtävissä remonteissa ilmoitettava kaikista sellaisista muutostöistä, jotka voivat vaikuttaa yhtiön tai toisen osakkaan hallinnassa olevien tilojen käyttämiseen työn aikana. Ilmoituksesta tulee ilmetä tiedot, joiden pohjalta yhtiö tai toinen osakas voi arvioida hyvän rakennustavan noudattamista sekä muutostyöstä mahdollisesti aiheutuvaa haittaa tai vahinkoa. Ilmoituksen yhtiö pyrkii käsittelemään viivytyksettä. Työtä ei saa aloittaa ennen kuin yhtiöllä on ollut kohtuullinen aika ilmoituksen käsittelyyn.

Yhtiön tulee riittävällä laajuudella valvoa työtä ja sen toteuttamista. Hankkeen toteuttava osakas vastaa valvonnasta aiheutuvista kuluista. Yhtiö sisällyttää jatkossa isännöitsijätodistukseen tiedot tehdyistä muutostöistä sekä pyydettäessä toimittaa isännöitsijätodistuksen tilaajalle osakkaan muutostyöilmoituksen.

Ilmoittamatta tehdyt remontit, joiden tekemistä yhtiö ei ole voinut valvoa, katsotaan vahingon sattuessa aina virheellisesti tehdyiksi. Tällöin näyttötaakka työn suorittamisesta on osakkaalla. Ilmoitusmenettely ja työn valvonta ovat siis myös osakkaan oman edun mukaisia. Suunnitellessasi remonttia, ole yhteydessä isännöitsijääsi. Isännöitsijältä saat tarkempia toimintaohjeita ja tarvittaessa muutostyön ilmoituslomakkeen (Voi myös ladata tästä).

Suunnitelmallisuus lisääntyy

Taloyhtiön hallitukselle on annettu lain myötä tehtäväksi luoda kirjallinen selvitys taloyhtiön korjaustarpeista seuraavan 5 vuoden jaksolle. Korjaustarpeiksi lasketaan jo tiedossa olevat, vastikkeisiin ja/tai asumiseen vaikuttavat remontit. Selvitys on esitettävä ensimmäisen kerran varsinaisessa yhtiökokouksessa 2011. Mikäli taloyhtiössä pidetään kaksi yhtiökokousta niin selvitys esitetään aina tilinpäätöksen vahvistavassa yhtiökokouksessa.

Yhtiökokous

Nykyisen lain mukaan yhtiökokous on pidettävä 6 kuukauden kuluttua tilikauden päättymisestä. Ehtoa on noudatettava riippumatta siitä mitä yhtiöjärjestys määrää. Nykyään yhtiökokous pidetään siis tilikauden päättymisen jälkeen 6 kuukauden aikana.

Kutsut yhtiökokoukseen toimitetaan 1.7.2010 alkaen minimissään 2 viikkoa ennen ja maksimissaan 2 kuukautta ennen kokousta. Yhtiökokouskutsun toimittamisen minimi aika on ns. pakottava riippumatta mitä yhtiöjärjestyksessä määrätään. Tutustu myös oikeuteen osallistua yhtiökokoukseen.

Lataa tiedote "Uusi ASOYL"»

Lataa "huoneiston muutostyölomakkeen ohje"»

Lataa "huoneiston muutostyölomake" »

Ekoisännät Ky Rullakatu 18 C Puh. (03) 751 3184 » toimisto(a)ekoisannat.fi
Y-tunnus: 0577419-5 15900 LAHTI Fax (03) 751 3306 » www.ekoisannat.fi